Jalkapallon EURO 2020 EM-Kisat: vedonlyönti

Jalkapallon EM-kisat ensi kesänä tulevat melko varmasti rikkomaan ennätyksiä vetojen määrässä. Varsinkin kun Englanti on kisojen yksi suosikeista ja finaali tullaan pelaamaan Lontoon Wembleyn areenalla. Tämän lisäksi kisat käydään 12 eri maassa joten nämä tulevat todellakin olemaan suuret jalkapallo bileet koko Euroopassa niin kuin UEFA on näitä kisoja mainostanut.

EM-kisojen karsintoja on vielä yksi maaottelutauko marraskuussa jäljellä, mutta jo nyt voi laittaa jo omat vedot sisään turnauksen mestarista. Hallitseva Maailmanmestari Ranska on vedonlyöntikertoimien mukaan kisojen suosikki, mutta vieläkö Gallian kukoilla riittää nälkää? Englanti on jatkuvasti nousussa ja jos he pääsevät vähintään välieriin niin silloin kotietu voi viedä heidät voittoon. Näiden kahden takana Belgia, Espanja ja Saksa ovat aina kovia.

Nämä kisat voivat kuitenkin olla sellaiset missä nähdään yllätyksiä sillä tänä vuonna ei niin selkeitä suosikkeja ole. Jokaisella tuntuu olevan jonkinlainen ongelma. Tämän vuoksi nyt voisi olla taas Italian vuosi. Italia on voittanut Suomen lohkossa kaikki ottelunsa tähän mennessä ja nuoret pelaajat voivat johdattaa Mancinin joukkueen mestaruuteen. Hollanti Virgil van Dijkin johdolla näyttää vähintään yhtä kovalta kuin Saksa joten heilläkin on menestyssauma. Kisojen musta hevonen ehdottomasti voisi olla Ukraina. Andrei Shevchenkon joukkue on edennyt helposti jatkoon lohkosta jossa mukana olivat myös hallitseva Euroopan mestari Portugali ja aina kova Serbia. Olisiko nyt Itä-Euroopan vuoro?

Koska mahdollisia voittajia on useita niin se tulee varmasti antamaan hyviä kertoimia ennen kuin myös kisojen aikaan. Live vedonlyönti tulee olemaan varmaan se suurin pelimuoto jossa pelataan ottelun voittajaa, maalimääriä tai mahdollisia maalintekijöitä.

Aivan sama uskotko perinteisiin koviin maihin tai sitten mahdollisiin yllättäjiin niin näissä kisoissa on mahdollisuus löytää arvoa monesta ottelusta. Kannattaa lukea ennakot tarkkaan ja katsella joukkueiden maalimääriä. Toiset ovat hyviä puolustamaan kun taas toiset hyökkäämään. Tasoerot eivät välttämättä ole suuria joten tasoitusvedoillakin voi tehdä tiliä.

Pääsekö Suomi mukaan joukkoon – Mitkä ovat Huuhkajien mahdollisuudet?

Suomi ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin lähellä kisapaikkaa kuin mitä he ovat nyt. Suomella on jäljellä kaksi ottelua. Ensin kotona Liechtensteinia vastaan ja tämän jälkeen vierasottelu Ateenassa Kreikkaa vastaan. Suomi on lohkossaan toisena ja viisi pistettä sekä Armeniaa että Bosnia-Herzegovinaa edellä. Varmistaakseen EM-kisa paikkansa Suomi tarvitsee enää vain kaksi pistettä. Monet ovat laskeneet että Suomi on 98% varmuudella jo kisoissa.

Suomen etuna on vielä se että menettääkseen kisapaikkansa, joko Armenian tai Bosnia-Herzegovinan on voitettava molemmat jäljellä olevat ottelunsa. Heidän tehtäväänsä vaikeuttaa se että molemmat tulevat kohtaamaan vielä lohkoa johtavan Italian joka ei tule antamaan pisteitä pois ilmaiseksi.

Kannattaa myös muistaa että Huuhkajilla on takataskussa vielä myös Kansojen liigan lohkovoitosta saatu takaoven portin mahdollisuus. Suomi voitti siis oman C-liigan lohkonsa ja he pelaavat kolmea muuta C-liigan lohkovoittajaa vastaan vielä yhdestä paikasta lopputurnaukseen. Tämä siis vain ja ainoastaan jos Suomi jotenkin vielä onnistuisi menettämään kakkossijansa karsinnoissa.

Suomalaisena jalkapallo fanina usko on kova että Liechtenstein kaatuu Helsingissä seuraavalla kierroksella ja unelma ensimmäisestä suurturnauksesta jossa Suomi on mukana toteutuu. Kahdesti aikaisemmin tämä paikka on ollut lähellä. Vuoden 1998 MM-kisojen karsinnoissa Suomi olisi ottanut lohkon kakkospaikan ja mahdollisen playoff paikan jos he olisivat onnistuneet voittamaan Unkarin kotonaan viimeisessä ottelussa. Suomi johti ottelua Antti Sumialan maalilla aina loppuhetkille asti kunnes epäonni puuttui peliin ja Unkarin vapaapotkun jälkitilanteesta pallo potkittiin omaan pelaajaan ja siitä maaliin.

Roy Hodgson myös melkein vei Suomen kisoihin vuoden 2008 EM-kisojen karsinnoista sillä viimeisestä ottelusta olisi pitänyt voittaa vain Portugali vieraissa. Ottelu päättyi tasapeliin joten paikkaa ei tullut. Näissä karsinnoissa Suomella oli erinomainen mahdollisuus, mutta joukkue pelasi silloin liikaa tasapelejä.

Nyt Huuhkajat voivat varmistaa paikkansa ensimmäistä kertaa voittamalla kotonaan joukkueen joka on historiassaan voittanut vain kaksi karsintaottelua vieraissa. Aivan uskomaton fiilis tällä hetkellä olla Suomen kannattaja.

Jalkapallon EURO2020 EM-Karsintojen vedonlyöntivihjeet

Näitä EM-Karsintoja on jäljellä enää vain kaksi pelikierrosta. Tällä hetkellä varmoja jatkoonmenijöitä ovat Englanti, Ukraina, Puola, Belgia, Venäjä ja Italia. Näiden lisäksi Hollanti, Saksa, Sveitsi, Kroatia, Espanja, Itävalta, Turkki, Ranska ja Suomi ovat myös erittäin lähellä lopputurnauspaikkaa.

A-Lohkon toinen jatkopaikka menee joko Tsekeille tai Kosovolle ja seuraavalla kierroksella käydäänkin ratkaiseva ottelu näiden maiden välillä Prahassa. Tsekit ottivat ison voiton viimeksi kotonaan Englannista ja he ovat nyt pisteen Kosovoa edellä kun molemmilla on kaksi kierrosta pelaamatta. Tämä ottelu on pakkovoitto Kosovolle jonka täytyy päästä Tsekkien ohi ennen viimeistä kierrosta, jossa heitä odottaa Englanti. Jos Kosovo onnistuisi Tsekit voittamaan niin viimeisestä ottelusta riittäisi tasapeli pitämään Tsekit takanaan. Molemmat joukkueet ovat olleet runsasmaalisia näissä karsinnoissa joten tähän otteluun kannattaa katsoa molemmat joukkueet tekevät maalin ja yli 2.5 maalin vetoja.

D-Lohkon kolmantena oleva Sveitsi voitti viime kierroksella Irlannin ja heillä on nyt hyvä mahdollisuus jopa lohkovoittoon. Alppimaan pojat ovat pisteen vielä sekä Irlantia että Tanskaa perässä, mutta heillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin kärjessä olevalla Irlannilla. Sveitsin kaksi viimeistä ottelua ovat kuitenkin helpohkoja kun he kohtaavat Georgian kotona ja Gibraltarin vieraissa joten voitot näistä nostaisi heidät varmasti jatkoon. Lohkon toisesta jatkopaikasta käydään päätöskierroksella kuitenkin iso kamppailu kun Irlanti isännöi Tanskaa Dubliinissa. Tanskalle voi riittää tästä ottelusta tasapeli, jos he voittavat Gibraltarin kotonaan ensin. Tämä asettaa vihreille kaikki paineet ja vedonlyöntimielessä Tanskan tasapeli ei vetoa on hyvä pelikohde.

E-Lohkossa haemme yllätystä ja luotamme Gareth Baleen (jos hän pysyy kunnossa) ja Walesiin. Heillä on vielä hyvä sauma päästä mukaan kisoihin. Wales on neljäntenä tällä hetkellä ja kakkosena olevaa Unkaria 4 pistettä ja kolmantena olevaa Slovakiaa 2 pistettä perässä. Molemmat Wales ja Slovakia pelaavat vielä kaksi ottelua kun taas Unkari enää yhden. Slovakialla on jäljellä paha vierasottelu Kroatiaan, jossa kotijoukkue haluaa varmistaa jatkopaikkansa. Slovakia voi menettää pisteitä siinnä ottelussa. Jos Slovakia ei onnistu Kroatiaa voittamaan niin Walesille riittäisi voitot Azerbaidjanista ja Unkarista varmistamaan lohkon kakkossija ja täten myös lopputurnauspaikka.

EM-Kisa 2020 karsintojen viimeiset pelikierrokset

Karsintojen kaksi viimeistä pelikierrosta pelataan aikavälillä Torstai 14. – Tiistai 19. marraskuuta. Tiistain pelien jälkeen 20/24 lopputurnausjoukkuetta on selvillä.

Suomi isännöi Liechtensteinia Helsingissä perjantaina 15. marraskuuta ja toivotaan että lohkon kakkossija on silloin jo varma ennenkuin he matkaavat viimeiseen otteluunsa Ateenaan maanantaina 18. marraskuuta kohtaamaan Kreikan

Parhaimmat vedonlyöntisivustot EURO 2020 vedoille

Hyviä vedonlyöntisivustoja on useita ja näistä jokainen tulee tarjoamaan tiettyjä erikoistarjouksia EURO 2020 kisoihin. Alla olevaan listaan olemme koonneet listan luotettavista vedonlyöntisivustoista joista löytyvät parhaimmat kertoimet, bonukset sekä muita hyviä tarjouksia.

Huuhkajien avainpelaaja – Teemu Pukki

Suomella on kautta aikain löytynyt runsaasti pelaajia, mutta vain muutama on ollut laadultaan niin hyvä että he pystyvät omilla päätöksillään ja teoillaan ratkaisemaan otteluita lähes yksi. Jari Litmanen oli yksi ja nyt toinen niistä on Teemu Pukki. Älkää käsittäkö väärin sillä en vertaa Pukkia Litmaseen, mutta hänen merkityksensä Suomen A-maajoukkueelle on vähintäänkin yhtä merkittävä.Teemu Pukki

Jalkapallojoukkueen avaukseen laitetaan 11 pelaajaa ja Suomelta on joka vuosi todella vaikea löytää tarpeeksi laatua täyttääkseen jokaisen noista paikoista. Suomen peli täytyy siis perustua täysin joukkuepeliin ja tehdä tiettyjä asioita paremmin kuin mahdollisesti laadukkaampi vastustaja. Tämä yleensä lähtee puolustuksen kautta ja silloin huippuja vastaan paras mahdollinen tulos on yleensä ollut tasapeli.

Teemu Pukin ansiosta kuitenkin jopa voitot ovat nykyään mahdollisia. Suomi ei pysty luomaan isoja maita vastaan montaa laadukasta maalipaikkaa joten ne paikat jota he pystyvät luomaan täytyy käyttää hyväksi ja viimeistelyssä ja liikkeelle lähdössä Pukki on maailmanluokkaa.  Hänellä on ilmiömäinen kyky löytyy tilaa vastustajien puolustuslinjan välistä ja ajoitaa oman juoksunsa keskikentältä tuleviin juoksupalloihin täydellisesti välttäen paitsiotilanteet.

In addition to these strengths, his physics have evolved in recent years. He is now able to run throughout the match and is much harder to get off the ball. When Pukki is on the field, his opponent’s defense always takes him more closely to special guard, which also creates space for other players in Finland. This gives other players the confidence to believe that any team can crash.

Uudet vedonlyöntibonukset elokuu 2020