Liiga 2019-2020 - vedonlyönti ja kertoimet

Liigan kausi 2019-20 käynnistyy torstaina 12. syyskuuta. Avausottelussa ovat nykytyyliin vastakkainen edelliskauden finalistit. Ottelu pelataan Hämeenlinnan Rinkelinmäellä, jossa ennen ottelua hilataan hallin kattoon mestaruusviiri viime kauden yllätysmestarin HPK:n kunniaksi. Vastaan asettuu finaalin hävinnyt osapuoli Oulun Kärpät.

Ottelumäärät Liigan kaudelle 2019-20 pysyvät ennallaan. Runkosarjassa jokainen joukkue pelaa 60 ottelua. Yhteensä liigaherkkua on siis kauden mittaan tarjolla 450 ottelun verran. Perjantai ja lauantain ovat jälleen tuttuun tapaan pääottelupäiviä. Lähes kaksi kolmannesta kaikista runkosarjan otteluista pelataan jompanakumpana päivänä.

Runkosarja päättyy lauantaina 14. maaliskuuta 2020. Pudotuspelit alkavat heti perään 1. pudotuspelikierroksen otteluilla tiistaina 17. maaliskuuta. Finaalit alkavat maanantaina 20. huhtikuuta ja liigakauden 2019-20 mestari on selvillä viimeistään lauantaina 2. toukokuuta.

Liiga vierailee kaudella 2019-20 jälleen myös ulkomailla. Tallinnan Tondiraba Areenalla nähdään poikkeuksellisesti kaksi ottelua samana päivänä. Tammikuun 25. päivä ohjelmassa on ensin 15:30 alkaen ottelu SaiPa-Ilves ja perään 20:00 Pelicans-Lukko. Järjestely on varsin ainutlaatuinen.

Vedonlyönti Liigasta

Liiga on Suomen ylivoimaisesti suurin ja rahakkain urheilusarja ja myös maamme ainoa täysammattilaissarja. Liiga on kautta aikojen ollut myös vedonlyönnissä suomalaisten suursuosikki. Liigaotteluiden pelivaihdot pesevät moninkertaisesti kaikki muut lajit, mikä kuvastaa suomalaisten intohimoa rakasta sarjaamme kohtaan.

Liigan huiman suosion myötä vedonlyöntisivustot ovat laajentaneet myös kohdevalikoimaansa kaudesta toiseen. Enää ei todellakaan tarvitse veikata vain ottelun voittajaa tai maalimääriä. Nyt tarjolla on kaikkea mahdollista maalintekijävedoista laukaisumääriin. Aktiiviselle Liigan seuraajalle onkin tarjolla varsinaiset kissanpäivät, mitä pelikohteisiin tulee.

Liigan live-vedonlyönti

Kausi kaudelta suositummaksi vedonlyöjien keskuudessa on noussut live-vedonlyönti Liigan otteluista. Tämä tarkoittaa ottelunaikaista vedonlyöntiä, jossa kohteet ja kertoimet vaihtuvat aina pelin edetessä. Live-vedonlyönti onkin erinomainen tapa hankkia hieman lisäjännitystä otteluun tai muuttaa peliä seuratessa oma näkemys rahaksi.

Mobiilivedonlyönnin yleistyessä live-vetoja lyödään yhä enemmän myös paikan päällä. Liigakatsomoissa onkin nykypäivänä varsin tavanomainen näky, että pelikatkon tai erätauon aikana kännykällä lyödään vetoa ottelusta.

Myös Liigan live-vedonlyönnin kohteet ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Aiemmin live-vetoja pystyi lyömään lähinnä ottelun voittajasta ja kenties maalimäärästä. Nyt tilanne on aivan toinen. Tarjolla on kohteita vaikkapa seuraavan maalin tekijästä, seuraavan jäähyn ajasta tai seuraavan erän ensimmäisen maalin syntyajasta.

Vedonlyöntisivustot ja Liiga 2019-20

Suomalaisten innostus Liigan vedonlyöntiä kohtaan ei jäänyt vedonlyöntisivustoilta huomaamatta. On sitten kyseessä uusi tai jo pitempään markkinoilla toiminut sivusto, Suomen markkinoille tullessa ensimmäisenä laitetaan kuntoon jääkiekkoveikkauksen kohteet. Kauden 2019-20 Liigaan onkin helppo ennustaa tarjolla olevan ennennäkemättömän suuri määrä pelikohteita.

Vedonlyöntisivustot tarjoavat nykyisellään valtavasti kohteita Liigaan. Betsareiden iloksi tarjolle tulee kaudesta toiseen uusia ja eksoottisempia pelikohteita. Näistä saa helposti lisää viihdettä Liigan seuraamiseen. Ja tokihan aktiiviselle liigafanille tiedossa voi hyvinkin olla myös lisätuottoja.

Nettivedonlyönnin suosion jatkaessa tasaisesti kasvuaan, myös uusia pelisivustoja on tullut markkinoille varsin kovalla tahdilla. Ennen uuden liigakauden alkua kannattaakin tsekata sivuiltamme myös parhaat uudet vedonlyöntisivustot. Tarjolla on muhkeita tarjouksia ja korkeita kertoimia myös Liigaan.

Suomalaisten suosikkisivustoja liigavedonlyöntiin ovat perinteisesti vanhat tutut kuten Unibet, NordicBet ja Betsson. Nämä ovatkin ihan kelpo paikkoja lyödä vetoa myös Liigasta. Kannattaa kuitenkin vähintään mielenkiinnon vuoksi tarkistaa myös muita pelisivustoja. Voi olla, että vanhassa ei enää olekaan vara parempi.

Liiga ja vedonlyöntibonukset

Vedonlyöntisivustot tarjoavat varsin avokätisiä tarjouksia liigavedonlyöjille. Korotetut kertoimet, erilaiset kilpailut ja sekä ilmaisvedot ovat tuttua kauraa aktiivisille lätkäbetsareille. Kannattaakin seurata tarkasti niin sähköpostia, Vedonlyöntisivut.comin tarjouksia kuin itse vedonvälittäjienkin sivustoja, jotta tarjoukset eivät mene ohi suun.

Helppo keino parantaa omaa menestystään liigavedonlyönnissä on hyödyntää vedonlyöntisivustojen bonuksia. Tarjolla on satoja euroja bonusrahaa odottamassa ottajaansa. Varsinkin aloittelevien ja viihdemielessä vetoa lyövien kannattaa ruuvata pelikassaansa uuteen uskoon näillä tarjouksilla.

Suosittelemme ehdottomasti vähintään parin kolmen vedonlyöntisivuston hyödyntämistä vedonlyöntiin Liigasta myös kaudella 2019-20. Näin varmistat avokätisten bonusten lisäksi myös parhaat kertoimet ja laajan kohdevalikoiman jokaiseen liigamatsiin.

Täältä löydät parhaat bonustarjoukset Liigaan!

Liiga live stream

Liigan yksinoikeudet TV-lähetyksiin ovat nykyisin Telialla. Kaikki Liigan 2019-20 ottelut ovatkin jälleen nähtävissä Telian kautta. Kesällä uutisoitiin MTV3:n hankkineen oikeudet osaan Liiga-kauden otteluista. MTV näyttää kaudella 2019-20 viisitoista runkosarjan ottelua ja viisi pudotuspeliä, sisältäen kauden avausottelun HPK-Kärpät.

MTV näyttää kaikki ottelut vapaasti katsottavalla rinnakkaiskanava Sub TV:llä ja avausottelua lukuunottamatta lähetysaika on runkosarjan osalta aina perjantai-illassa. Ottelut ovat katsottavissa myös C Moren suoratoistopalvelussa.

Ilmaisia live streameja Liigaan ei ole tarjolla. Vedonlyöntisivustoilla ei ole lupaa esittää Liigan otteluita sivustoillaan myöskään kaudella 2019-20. Valtava määrä muuta huippu-urheilua vedonlyöntisivustojen live streamien kautta sen sijaan on jälleen luvassa.

Liiga 2019-20 joukkueet

Liigassa pelaa kaudella 2019-20 edelliskauden malliin viisitoista joukkuetta. Kokoonpanot tulevat elämään jälleen hurjasti. Ohessa pieni katsaus jokaisen joukkueen kuumimpiin muutoksiin.

HPK

Mestari menettää terävimmän kärkensä. Ykkösvahti Emil Larmi ja puolustajat Niclas Almari sekä Jesper Lindgren lähtivät rapakon taakse, Robert Leino Ilvekseen ja tehokaksikko Paajanen – Turunen HIFK:n paitaan. Joona Voutilainen tuli Jyväskylästä maalille. Kenttäpelaajista nimekkäin hankinta on SaiPa:sta saapuva Cody Kunyk.

Kärpät

Menettää molemmat maalivahtinsa, tilalle AHL:stä tshekkivahti Patrik Rybar. Nuorisotähdet Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi sekä pakit Jani Hakanpää ja Teemu Kivihalme lähtevät kokeilemaan NHL-vauhtia ja ykköstähti Ville Leskinen siirtyy Ruotsiin. Janne Pesonen palaa kotiin ja Jakub Krejcik vahvistaa peräpäätä.

HIFK

Ovi käy molempiin suuntiin. Kerhon tehokaksikon sekä Jesse Saarisen toivotaan tuovan vaarallisuutta hyökkäyspäähän, Frans Tuohimaa, Mikko Kousa ja Rony Ahonen vahvistavat alakertaa. Lähtöpuolella sentteriosasto lähes kokonaisuudessaan sekä nimekkäistä laitureista Joonas Rask ja Erik Thorell.

Ilves

IPA:ssa on imua. Nuorentuu entisestään, kun lupaavat Lassi Thomson, Antti Saarela, Matias Maccelli ja Eetu Päkkilä liittyvät joukkoon. Profiilihankintoja maalivahti Ville Kolppanen, Aleksi Elorinne, Kalle Maalahti sekä Robert Leino.

Jukurit

Pysyy melko hyvin kasassa. Turo Asplundin lähtö kirpaisee.

JYP

Pekka Tirkkosen aikakaudelle lähdetään melko tutulla kokoonpanolla. Ikoni Eric Perrin on poissa ja alakertaan haetaan uutta ilmettä ilman Jake Newtonia tai Nolan Yonkmania.

KalPa

Kunnianpalautusta lähdetään hakemaan nuoren päävalmentaja Tommi Miettisen johdolla. Eero Kilpeläinen palaa maalille ja on todennäköisesti ylityöllistetty. Miikka Pitkänen, Matti Järvinen ja Janne Keränen ovat kelpo hankintoja, mutta lähtijöiden lista on karmaisevan pitkä.

KooKoo

Jussi Ahokas tekee debyyttinsä liigavalmentajana. Vaihtuvuus suurta, Malte Strömwallin lähtö KHL:ään kirpaisee eniten. Henrik Haukeland tulee ykkösvahdiksi Turusta. Joukkue on suuri kysymysmerkki jälleen.

Lukko

Tshekkihankinnat jatkuvat, nyt sisään tulevat ainakin Lukas Klok sekä David Nemecek. Jarkko Kauvosaari saa käsiinsä nuoren joukkueen, jonka aika tuskin on vielä. Justin Danfort on painonsa arvoinen kultaa tälle ryhmälle.

Pelicans

Alakerta menee täysin uusiksi, kun Oliwer Kaski, Mikko Kousa ja moni muu lähti. Puolustukseen onkin odotettavissa vahvistuksia vielä kauden alla. Hyökkäyspäätä rasittaa Hynek Zohorna ja Jesse saarisen lähtö.

SaiPa

Ykkösvahti hakusessa. Teemu Ramdstedt tulee yllättäen keskikaistalle ja Tomas Zaborsky laitaan. Cody Kunyk ja Tyler Morley lähtivät. Laidoille huutaisi vahvistuksia.

Sport

Vaasassa ovet kävivät keväällä tiuhaan. Runko menee lähes kokonaan uusiksi. Hankintoja lähinnä alasarjoista, joten Sport tarvitsee jälleen melkoisen hurmoksen pärjätäkseen.

Tappara

Menestystä haetaan vahvalla nipulla. Otso Rantakari ja Tomas Zaborsky nimekkäimmät lähtijät, mutta Charles Bertrand, Olavi Vauhkonen ja Patrik Virta nostavat joukkueen tasoa.

TPS

Jälleen yksi pettymys takana. Hankinnat vähissä, mutta Petteri Wirtanen on arvokas lisä keskikaistalle. Oula Palve kokeilee NHL-vauhtia ainakin alkukauden.

Ässät

Talousvaikeuksista kärsivä joukkue uudistuu lähes täysin. Maalivahti Sami Aittokallio nimekkäin tulokas. Nuori joukkue on paperilla sarjan heikoin.

Liiga 2019-20 Mestaruuskertoimet

Vedonlyöntisivustoilla kolme joukkuetta ovat etukäteen ylitse muiden. Kärpät, HIFK ja Tappara saavat kukin mestaruuskertoimekseen noin viisi.

Myös keskikasti erottuu omaksi joukokseen. Viime kauden mestari HPK, JYP, TPS, Lukko, Pelicans ja Ilves muodostavat vedonvälittäjien mielestä varsin tasavahvan kuusikon, joista jokaisella on onnistuessaan saumat jopa mestaruuteen asti. Tämän joukon kertoimet liikkuvat välillä 11.00 – 17.00.

Sportin, KalPa:n, KooKoo:n, SaiPa:n, Ässien ja Jukureiden yllätysmestaruudesta onkin sitten tarjolla todella muhkeita tarjouksia. Kertoimet liikkuvat viidenkymmenen ja sadan välillä.